sunnuntai 15. helmikuuta 2015

Elän talvea, odottelen kesää











Ulkona korkeahko hanki. Olemme lasketelleet pulkilla ja kaikilla mahdollisilla. Minä tilaan läjän siemeniä ja haaveilen ruusujen kasvatuksesta. Nauriita, papuja, herneitä, porkkanoitakin. Laskun perusteella en säästä yhtään. Päinvastoin. Mutta puutarhuri on onnellinen ihminen.


Katsoin aamulla Bergeracin ekan tuotantokauden ekan osan. Jerseyn saarelle olisi kiva matkustaa. Luen, että se on veroparatiisi. Muttei sielläkään ole lämmintä nyt. Villasukat jalkaan ja lukutunti alkakoon. Jos siis nuorimmainen ei ole toista mieltä.


4 kommenttia:

  1. Puutarhuri on :) täällä parvekepuutarhurikin on onnellinen. Bergerac on ihana! Lähtisin myös saarelle, vaikka sitten kylmälläkin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mun kasvattamistani kolmesta, herneistä, persiljasta ja kissanruohosta, viimeksi mainittu rehottaa parhaiten. No, ainakin kissa on onnellinen. Bergerac on tosiaan ihana. En ole kyllä seuraavaan jaksoon edennyt vielä, mutta ehkäpä tänä viikonloppuna...
      Mun mieheni ei ollut kiinnostunut lähtemään Jerseyhyn, niin mä pidän sut mielessä ;)

      Poista
  2. Näyttää kivalta, kaikki tuo puuhailu ulkona ja sukset tuossa hangella. Minä en ole koskaan hurahtanut puutarhanhoitoon, ehkä olisi pitänyt, kun niin moni sanoo, että se tekee onnelliseksi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Se olikin kivaa, mutta nyt sää on ihan lässähtänyt ja lapset rakentelevat käytäviä kinokseen. Mä olen aika aloittelija puutarhanhoidossa, mutta yritys on kova ja välillä onnistuukin.

      Poista